keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hitchin a ride

Pahoittelen hiljaiseloa! Olemme olleet viimeiset kaksi viikkoa maailmalla. Nyt tuntuu niin hyvältä olla KOTONA. Ehdin juuri kitkeä villiintyneen kasvimaan rikkaruohoja matkan jäljiltä hieman kuriin ja asetella muutakin elämää takaisin uomaan ennen kun maanantaina alkoivat kesätyöt! Muilla taas samaan aikaan alkoivat kesälomat, mikä tarkoittaa, että vierailijoita alkoi virrata kaupungeista tänne saaristoon, myös meidän suloisiin nurkkiimme. Suomen suven lyhyt, mutta intensiivinen sesonki on alkanut!

Kiireisen kesäkuun alun jälkeen suuntasimme lomalle manner Eurooppaan. Ystäväni vuosien takaa vietti häitään Berliin läheisyydessä. Koska V oli töissä vielä viime hetkeen asti, oli meidän pakko lentää Berliiniin, jotta ehtisimme häihin. Lentäminen on yksinkertaisesti KAMALAA. Toivon, etten enää joutuisi lentämään. Toivon tätä hiilijalanjälkeni sekä ihan oman mukavuutenikin vuoksi. Ihmistä ei ole tehty lentämään. Takaisin Suomeen palasimme kuitenkin iloisesti maateitse - liftaillen, junalla, bussilla ja laivalla.


Mielestäni liftaaminen on aivan ehdottoman paras tapa matkustaa! Se on itsestäänselvästi ekologisin, jännittävin ja halvin keino taittaa pidempiä taipaleita. Koskaan ei tiedä kenet seuraavaksi tapaa ja minne päätyy. Tapahtuu yllättäviä kohtaamisia, joita ei muissa olosuhteissa koskaan tapahtuisi. Sitäpaitsi hitaassa liikkeessä pysyy sielukin mukana ja joutoaika kyytiä odotellessa on juuri sitä parasta laatuaikaa, vaikka lauleskella tai opetella tekemään vitsaksia. Matkasta tulee juuri sellainen seikkailu kun sen kuuluukin olla!


Peukalokyyti ei kuitenkaan juuri ole tänä päivänä suosiossa, sillä ihmiset ovat suoraansanottuna epäluuloisia ja pelkäävät toisiaan. Olemme tienposkessa seisoessamme tuumailleet, että yksi suuri syy matkustaa liftaillen on juuri hälventää noita epäluuloja ja ajautua kohtaamisiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Jo se, että yksikin ihminen astuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja pysähtyy ottamaan meidät tuntemattomat kyytiin, on voitto ihmisyydelle.


Itse olen noviisi liftikyytien saralla. Muutamia nuoruuden pikku kokeiluja lukuunottamatta vasta V:n myötä peukalokyyti avautui minulle todellisena vaihtoehtona matkustustapojen joukossa. Myös minut, kuten monet muut, on opetettu olemaan varovainen ja välttämään turhia riskejä, kuten tuntemattomien autoon nousemista. Suomalaiseen tapaan en myöskään ole mielelläni "vaivaksi".

Mutta kas, siinä juuri piileekin avain isompaan kuvaan! Kun avaa mielensä auttamiselle ja avun vastaanottamiselle, kokee pienen ihmeen! Ensimmäinen kunnon liftireissuni kuljetti meidät viime kesänä lähes Suomen päästä päähän, kotisaarelta Sodankylän elokuvajuhlille. Olin aluksi skeptinen tälläisen taipaleen taittumisesta peukun avulla, mutta maisemien vilistellessä ikkunan ohi alkoi sydämeni sulaa. Kuinka upealta tuntui tavata niin monta ystävällistä ihmistä, jotka uskalsivat ottaa askeleen ja tarjota apuaan. Huomasi, että heillekin tuli hyvä mieli kun olivat uskaltaneet tehdä jotain tavallisesta poikkeavaa! He saivat olla avuksi ja osallistua omalta osaltaan seikkailuumme. Olin pakahtua kiitollisuudesta ja kokemastamme hyvyydestä. Usko ihmisyyteen sai uutta tulta ja se jos mikä on isoa ja tärkeää!


Ja mitä siihen pelkäämiseen tulee, niin voin kertoa, että kyytiin ottavat juuri ne HYVÄT ihmiset. Sitäpaitsi mikä olisi todennäköisyys, että joku synkkämielinen kirvesmurhaaja lähtisi ajelemaan pitkin maanteitä uhria etsien, kun niitä liftareita ei kuitenkaan tuolta tien varsista juuri löydy. Usein mietin, että kuinka monet uskaltavat lähteä yhden illan tuttavuuksien matkaan baarista, vaikka eivät uskaltaisi päiväsaikaan liftata avuntarjoajien kyytiin.

Vielä muutama vinkki liftipolun varrelle on paikallaan. Nämä tulevat siis noviisin ohuen kokemuksen oikeuttamalla röyheällä rintaäänellä.

  1. Ota mukaan kartta, ellet ole kyseisen alueen maantieteen vahva ekspertti (kuten ihana kumppanini on <3 ). Nimittäin ikinä et voi arvata mihin liftikyyti vie; joskus saatatkin saada kyydin pienempää tietä tai muuta epäsuoraa reittiä perille. Kyyditsijäsi saattaa olla matkalla johonkin pieneen pitäjään matkasi varrella, joten auttaa, että voit katsoa kartasta viekö se sinua oikeaan suuntaan. Kartasta on myös hyötyä kun suunnittelet minkä tien varteen lähdet pyrkimään kaupungista ulos.
  2. Pidämme yleinsä mukanamme telttaa, jotta voimme yöpyä missä vaan. Näin ei tarvitse stressata siitä pääsemmekö ennen pimeää paikkaan, josta löytyy yösija. Pimeään aikaan en suosittele liftaamaan, sillä kyytejäkään tuskin saa ja koko touhu saa muutenkin epämääräisen vireen.
  3. V:n motto on "kaikki autot liftataan", eli peukku pystyyn koko ajan vaikka vasta kävelet kohti sopivampaa risteystä. Yleinsähän helpointa on liftata risteyksen jälkeen, jolloin suurempi määrä autoja on menossa oikeaan suuntaan. Me harvoin käytämme määränpäästä kertovia kylttejä, sillä jokainen pienikin kyyti oikeaan suuntaan on plussaa ja ihmiset saattavat ajatella, että eivät tarjoa kyytiä elleivät voi viedä ihan perille asti. Joskus jos sama tie haarautuu pian kahteen eri suuntaan kyltti saattaa kuitenkin olla tarpeellinen.
  4. Kun astut autoon, esittele itsesi reippaasti. 

Mukavia kesäreissuja!

http://www.youtube.com/watch?v=TIwnAs4iwaE

Disclaimer: Jokainen liftaa omalla vastuulla. Maalaisjärjen käyttö sallittu. Mukavinta ja turvallisinta on liftata kaverin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti