Meille autottomuus on ekologinen valinta. Kaupungissa oli itsestäänselvää liikkua julkisilla, pyörällä ja jalan. Täällä etäisyydet kuitenkin ovat pitkät ja bussiyhteyksiä karsitaan koko ajan. Töihin emme bussikyydillä esimerkiksi edes pääsisi. Mahdottomissa tilanteissa ystävälliset sielut onneksi avustavat ja antavat kyydin. Esimerkiksi talviaikaan maanteiden ollessa huonossa kunnossa V kulkee töissä työkaverinsa kyydillä. Fakta on, että ilman autoa eläminen täällä on ehdottomasti hankalampaa. Monia asioita jää suoraan sanoen tekemättä. Täällä autottomuus on siis vielä vahvempi valinta, jonka teemme oikeastaan joka aamu hypätessämme pyörän selkään ja karauttaessamme ne 18km töihin.
Ennen oman kesätyöni alkua olin aika jännittynyt siitä miten jaksaisin moisen taipaleen taittaa joka päivä ja työpäivä vielä siinä välissä. V:lle tuo nyt ei ole temppu eikä mikään, sitäpaitsi hän ajoi tätä matkaa jo viime kesän ja nytkin keväällä heti kun tiet sulivat. Mutta minä en ole mikään pyöräilijähirmu. Tai siis en ollut!
Yllätyksekseni matka on tuntunut toistaiseksi ainakin vielä suorastaan nautinnolta, vaikka toki puuskutan jokaisen 18km taipaleen jälkeen ihan punaisena ja ruuan kulutus työpäivinä on huimasti suurempi kuin muulloin. Työpaikalla pääsen onneksi mukavasti suihkuun ennen töiden alkua. Mutta mikään ei ole ihanampi tunne kun kiitää vapaana kaunista saaristotietä ensin aikaisin aamulla luonnon herätessä ja sitten pitkän sisällä istumisen jälkeen kotiin päivän päätteeksi. Tästä etuoikeudesta maksan mielelläni hieman kipeillä lihaksilla. Ja kunto senkun kasvaa!
Helsingissä asuessani liikuin myös paljon pyörällä. Pisimpänä matkana ajoin esimerkiksi jonkin verran koulumatkaani Jollakseen, ensin aikanaan Kruununhaasta ja viime vuonna Kumpulasta. Yllätyksekseni huomaan, että matkat kaupungissa pyöräillessä tuntuivat paljon pidemmiltä ja raskaammilta. Aikaa matkaan kuluu luonnollisesti kaupungissa enemmän, sillä välillä saa seisoa liikennevaloissa tai muutenkin hiljennellä risteyksissä. Pahimman aamuruuhkan aikaan saa kaupunkipyöräilijä väistellä sekä kanssapyöräilijöitä että pyöräteillä loikkivia jalankulkijoita. Kun kaupungissa yrittää taittaa pitkää matkaa pyörällä, nousee stressi pintaan aika nopeasti. Jatkuvasti tulee eteen onnettomuus-riski tilanteita. Ilta-aikaan tai vapaapäivänä kiireettömästi kruisaillessa tilanne on toki toinen.
Siksi olinkin yllättynyt miten miellyttävältä 18km matka pienen kiemurtelevan maantien vartta pitkin yhtäkkiä tuntui. Nyt olen löytänyt itsestäni pikkuhiljaa oikean Pyöräilijän! Voi sitä vauhdin huumaa ja vapautta! Tätä pyöräily on siis oikeasti.
Mutta siis, työmatkamme on tosiaankin maailman upein! Reitti on mielestäni pätkä saaren kauneinta tieosuutta. Itseasiassa se kulkee pääsaaren lisäksi kolmen muunkin saaren läpi. Vielä pari vuotta sitten reittiin olisi kuulunut myös lossi-ylitys, mutta vuonna 2011 rakennettiin ihanin silta maailmassa - Lövön silta. Lövön ja Söljeholmenin yhdistävä silta on rakennettu korkeaksi, jotta purjeveneetkin mahtuisivat kulkemaan sen alta mastoineen. Näkymä sillan huipulta onkin työmatkani suosikki; saaria ja merta silmän kantamattomiin!
Siltanäkymän lisäksi pieni asfalttinen maantie mutkittelee muun muassa ohi Dragsfjärdenin järven, joka on ajansaatossa maankohoamisen myötä muodostunut merenlahdesta järveksi. Matkan varrelle mahtuu paljon pieniä niittyjä ja mökkejä. Pieniä kurkkauksia merelle. Rehevää sekametsää ja kallioista kangasmetsää. Parhaina päivinä reitin varrella saattaa bonuksena kohdata esimerkiksi ketun! Lintuja näkyy tietysti ja paljon. Niitä opettelen tunnistamaan V:n ja toisen pyöräilevän työkaverimme ja hengenheimolaisemme avustuksella. Välillä ajamme yksin, välillä kaksin, välillä kolmistaan.
Kulkupelini on rakas Kulkurini (alla vasemmalla), jonka löysimme aikanaan kerrostaloni sisäpihan syystyhjennyksestä. Asukkaiden piti merkitä omat pyöränsä ennen talven tuloa ja merkitsemättömät taloyhtiö vei roskalavalla kierrätykseen. Osuimme suureksi onneksemme pihaan juuri roskalavan saapumista edeltävänä iltana ja korjasimme talteen muutamia runkoja. Tuosta saalista ovat peräisi nyt sekä minun, että V:n pyörät. Pyörien kunnostus ja tuunaus on täysin rakkaani käsialaa <3 Nämä pyörät ovat ehkä tärkein omaisuutemme, sillä ilman niitä emme pääsisi minnekään. Monen silmissä romu on nyt meille kultaakin kalliimpi!
P.S. Suur kiitos V:lle, joka taiteili pyöränselässä kameran kanssa ja dokumentoi meidän maailman upeimman työmatkamme ihan vain blogia varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti