sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Strömming

Uuden kotimme naapurit ovat mahtavia! Kun he kuulivat ettei meillä ole lainkaan venettä, ottivat alakerran naapurimme meidät tänään mukaansa kalastamaan kiiltäväpintaisia silakoita. Silakkakausi on pian loppumaisillaan, joten oli hienoa että ehdimme vielä tänä vuonna silakkalitkan varteen.

Silakkalitkassa on samassa siimassa useampia koukkuja ja päässä paino. Syöttejä ei käytetä lainkaan! Kun siiman vain laskee pohjaan ja nostaa ylös, on lähes jokaiseen koukkuun jäänyt joku onneton matkalainen. 


Nyt on myönnettävä, että tänään kalastin ja perkasin omin käsin elämäni ensimmäiset kalat! Onneksi siihen kykenin, tai muuten olisi pitänyt ryhtyä kasvissyöjäksi kokonaan. Suurimmalta osalta syön kasvisruokaa ja maitotuotteita, joskus harvoin myös kalaa. V on vielä tiukempi, hän syö ainostaan itse kalastettua kalaa ja siihen suuntaan itsekin olen kallistunut yhä enemmän. Mielestäni en voi syödä kalaa ellen kykene sitä myös omin käsin ruuakseni pyytämään tarvittaessa. Tänään peratessa pohdimmekin miksi kalan tappaminen tuntuu helpommalta kuin nisäkkään? Onko se siksi, että kala ei osaa huutaa hätäänsä? Tämän aiheen kanssa on kyllä vielä vaikeuksia, sillä isompia kaloja, varsinkin petokaloja kyllä vähän pelkään. Mutta yritän harjoitella. Sillä kalastus näillä upeilla lähivesillämme on yksi mainio tapa, kasvimaamme lisäksi, lisätä omavaraisuusastettamme. 



Silakka on myös kaupasta ostettuna ekologinen ruokakala, sillä sen kalastus Itämerellä on tällä hetkellä kestävällä pohjalla. Jos siis syöt kalaa, syö lisää silakkaa! WWF:n kalaopas on kätevä tietolähde, josta voit tarkistaa mitä kaloja kaupasta uskaltaa ostaa vaarantamatta kalakantojen kestävyyttä. Mielestäni kalakantojen ylikalastus on hulluimpia tekoja, joita ihminen tällä pallolla harjoittaa! Kai jokainen ymmärtää, että kun joku kalakanta on kalastettu loppuun, se on loppu, piste.

Valitettavasti ihanaa ekologista Itämeren lähi-silakkaa ei kuitenkaan suositella syötäväksi liian usein rakkaan Itämeremme korkeiden dioksiinipitoisuuksien vuoksi. Mekin heitimme vaurioitumattomat isoimmat silakat kalastaessa takaisin meriseen kotiinsa, sillä isoimissa eli pisimpään eläneissä silakoissa dioksiinipitoisuudet ovat korkeimmat. Kerran kuussa uskaltaa pieniä silakoita kuitenkin syödä. Pari viikkoa sitten söimme myös kuukauden haukikiintiömme täyteen kun V oli saanut napattua komean yksilön ja tarjosimme sen juhlaillallisena vieraillemme nokkosmuhennoksen kera. Haukea ei kannata myöskään syödä useammin kuin kerran kuussa, sillä niihin on saattanut petokaloina puolestaan kertyä liian suuria pitoisuuksia metyylielohopeaa.

Kaiken kaikkiaan kala on terveellinen sekä herkullinen lisä ruokavalioon MUUTAMAN KERRAN KUUSSA, juhlahetkinä. Noina muutamana kertana osta ehdottomasti suomalaista lähikalaa ja pidä kalaostoksilla aina WWF:n kalaopas takataskussa mukana!


Upea silakkasaaliimme muuntui sunnuntain juhlaillalliseksi paistinpannulla puulietemme lämmittäessä meitä jo auringossa kypsyneitä vielä lisää. Pyörittelimme fileet ruisjauhoissa, suolassa ja musta- sekä valkopippurissa. Sitten laitoimme kahden fileen väliin sinihomejuustoa, sipulisilppua sekä tilliä. Lopuksi paistoimme voissa molemmin puolin.

Ah ihanuutta! Illallinen ilta-auringossa, syreenin tuoksussa. Lopun kruunasi vielä hevosmuurahaisten näytös! Tänä iltana oli juuri se hetki kun kaikki hevosmuurahaiset kaikissa pesissää kaikkialla tietävät oikean hetken koittaneen, ryömivät ulos pesistään ja lähtevät lentoon!


1 kommentti:

  1. oijoijoi silakat! urheestippa uskalsit kitti niita tapeksimaan ja perkaaman. sujuu se multakin pakon (siis mahdollisen tytto-hapean) edessa, mutta mulle on kylla kans jaany aikamoiset traumat niista lapsuuden lauantaipaivista kun aiti elavan hauen torilta kotiin toi ja lahtas. Kiva blogi, jahka ehdin luen kaikit. Oot rakas.

    VastaaPoista