Kevät kevät kevät ja haaste

Kevät on! Pieni kylämme meren rannalla täyttyi tänä viikonloppuna pääsiäisen viettäjistä ja talossamme palaa iltaisin melkein joka ikkunassa valot. Meilläkin oli mieluisia vieraita tällä viikolla. Veneitä lasketaan vesille. Silmut turpoavat. Haahkat, iso-koskelot, harmaahaikarat, mustakurkku-uikut, telkät ja lokit huutavat kilpaa. Aurinko poimii pisamat esiin. Kaiken tämän autuuden keskellä olen saanut lomailla kokonaisen viikon! Nyt on hyvä ja keveä olo.

En yleensä ole ketjukirjeiden ystävä, mutta nyt mieltäni lämmitti niin tämä huomionosoitus, etten millään voi olla vastaamatta tähän haasteeseen. Kauniin Luontokudelmia-blogin Sonja oli löytänyt ja huomioinut silloin tällöin päivittyvän blogini! Oi, miten mukavalta se tuntui!

Haaste on myös ajatukseltaan aivan kannatettava; tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

Mutta olen kyllä sen verran anarkisti, että mieleni tekee hieman rikkoa sääntöjä näinkin virallisessa konseptissa enkä myöskään halua kiusata ketään tällä aika työläällä kyselyllä. Joten linkitän blogeja, joista tykkään itse ja sanon vaan, että vastailkaa tähän jos huvituttaa! 

Tässä ensin siis 11 asiaa itsestäni:

1. Olen horoskooppimerkiltäni oinas päkäpää. Isäni sanojen mukaan villivarsa. Kuitenkin korppi.

2. Olen säästeliäs. Säästän esimerkiksi rahaa ja lomapäiviä. Nautin ehkä eniten siitä hetkestä kun joku herkku on vielä edessäpäin. Niinkuin juuri nyt, silmut ovat puhkeamaisillaan hetkenä minä hyvänsä! Pakahdun!

3. Olen myös malttamaton ja kärsimätön.

4. Olen asunut Suomen lisäksi Kaliforniassa, Ranskassa ja Brasiliassa. Siinä vaiheessa elämääni ahdistuin jos jouduin tekemään vuodenkin pituisen vuokrasopimuksen.

5. Nykyään pyrin välttämään lentämistä ja haaveilen pysyvästä kodista, jonka pihaan voisin istuttaa marjapensaita ja muita monivuotisia kasveja.

6. Tänään joogasin hieman ja lempeästi pitkästä pitkästä aikaa.

7. Kalenterini on Biondynaamisen yhdistyksen Luontopäiväkirja. Tänä vuonna kalenterin aiheena on mustikka, jonka vaiheita vuoden kierrossa kalenteri seuraa Raili Nokso-Koiviston luontopäiväkirjamerkinnöin ja piirroksin. Lisäksi kalenterista löytyy joka kuun tähtitaivaan tapahtumat.

8. Puhun ja joskus jopa kävelenkin unissani. Viime yönä herätin V raukan kolme kertaa höpötyksilläni.

9. Selkäni kipeytyy nukkuessa. Pitäisi hankkia uusi sänky, mutta millainen?

10. Minulla on hyvä hajuaisti. Haistan kevään jo hyvin varhain.

11. Saatan seota riemukkaasti kupillisesta kahvia. Koko maailma näyttäytyy hetken jännittävänä ja inspiroivana, täynnä mahdollisuuksia. Ah mikä ihana päihde!

Sitten vastauksia Sonjan kysymyksiin:

1. Mikä sinusta tulee isona?

Koen olevani nyt juuri sopivan ikäinen ja vihdoinkin aikuinen. Tulevilta vuosilta odotan elämänviisautta. Sellaista, että osaa nähdä ja tietää mikä on olennaista. Ja edellämainitun mukanaan tuomaa rauhaa.

2. Kaunein paikka, jossa olet käynyt?

Tällä hetkellä sielunmaisemani on saaristomeren silokallio ja aaltoava meri. Jos haluaa vielä tehdä täydellisestä täydellisemmän lisätään kohta, jossa astutaan vanhan metsän vihreästä kohti tätä kallioista merenrantaa. Näitä paikkoja on ihan tässä kulmilla paljon, esimerkiksi Purunpäässä.

3. Mistä saat parhaat inspiraatiot kirjoituksiisi?

Kun suutun.

4. Mitä pelkäät eniten maailmassa?

Että ihminen tuhoaa kaiken millä on merkitystä tässä maailmassa.

5. Lempilelusi pienenä?

Repaleinen muistikuva repaleisesta nallesta. Oliko hällä joku nimi?

6. Kuinka monta jäkälälajia on Suomessa (älä lunttaa) ?

Ei mitään haisuakaan, sanotaan sata.

7. Milloin olet viimeksi hiihtänyt?

En päässyt hiihtämään tänä talvena! Sen ainoan tarpeeksi lumisen viikon aikana en ollut kotona. Harmittaa niin! Viime talvena hiihdimme ja lumikenkäilimme Purunpäästä saariin; Hamnholmeniin sekä Sandön ympäri. Hiihtäminen on loistava keino päästä saariin, joihin meillä veneettömillä ei ole ollut sulaan aikaan pääsyä. Viime elokuussa vuokrasimme kajakit ja näimme nämä hiihtoretkeltä tutut saaret vihdoin kesäasussa.

8. Pidätkö yllätyksistä?

Kyllä vain!

9. Onko sinulla lemmikkejä?

Ei. 

10. Jos et pitäisi blogia, mitä tekisit?

Lähtisin pidemmälle kävelylle. Menisin aikaisemmin nukkumaan.

11. Miten nautit kesästä?

Syön aamiaista ulkona. Hoidan kasvimaata. Käyn uimassa tällä viikolla bongatulla uudella rannalla. Liu'un kajakilla pitkin meren selkää. Otan vastaan vieraita. Seikkailen. Syön mansikoita ja jäätelöä ja lettuja. Liftaan. Norpastelen. 

Jos ehdin lukea blogeja, luen näitä:

The Girl Who Married a Bear

Barnacle Bags

Ilkan runoblogi

Martsun eloa tunturissa

Unohomieli inspiroi tekemään

Vanhoja ihastuksia ovat myös Maijja, Manteli ja Tuulen naapurina

Osalla näistä on kyllä varmasti ainakin 200 lukijaa, mutta ei voi nyt auttaa.

Tässä teille kysymyksiä. 

1. Mistä haluaisit luopua?

2. Mitä haluaisit muistaa?

3. Mitä pelkäät?

4. Milloin nauroit viimeksi kunnolla?

5. Mitä musiikkia kuuntelet juuri nyt?

6. Mitä kirjaa luet juuri nyt?

7. Mistä haaveilet?

8. Mikä on tämän vuoden suurin saavutuksesi?
9. Missä maisemassa sielusi lepää?
10. Mitä odotat?
11. Minne menet seuraavaksi?



Nautinnollisia kevätpäiviä!

Miksi asumme täällä?

Kunta lähestyi meitä muutama viikko sitten tervetulotoivotuksella, kahvikupongilla sekä kyselyllä. He halusivat tietää näin vuoden asumisen jälkeen miksi olemme muuttaneet tänne. Kysyivät juuri oikeilta henkilöiltä! Vastauspaperi ei meinannut nimittäin riittää, niin paljon sanottavaa meillä oli! Tässä vähän vastauksiamme sekä hieman lisääkin.

Me asumme täällä erityisesti siksi, että pienessä kylässä meren rannalla olemme Suomen kauneimman saaristoluonnon ympäröimiä. Toisiksi tärkeintä on, että ainakin toiselle meistä löytyi täältä alunperin edes vähän töitä ja on vähintäänkin kuviteltavissa, että voisimme itse työllistää itsemme täällä jossakin vaiheessa luontomatkailun ja ympäristökasvatuksen parissa. Kolmanneksi tärkeintä on, että tänne pääsee ainakin vielä toistaiseksi bussilla eli kykenemme elämään ilman autoa vaikka olemme täysin maaseudulla. Neljänneksi tärkeintä on, että asumiskulumme ovat erittäin matalat, mikä mahdollistaa niukan ja vapaan elämäntyylimme - vähän rahaa ja paljon aikaa vapaaehtoistyöhön ja muuhun vastaavaan palkkatyön lisäksi.

Pieni kylä meren rannalla on muutenkin hyvin erityinen. Emme suinkaan ole muuttaneet juuri tänne sattumalta. Tässä kylässä on hyvin uniikki tunnelma, joka sai meidät ihastumaan paikkaan heti ensimmäisenä kesänä. Tämä on vanha ruukkikylä, mikä näkyy tiheässä miltei kaupunkimaisessa asemakaavassa ja vanhassa erityisessä ruukin rakennuskannassa. Historian monet kerrokset 1800-luvulta 1970-luvun kautta tähän päivään ovat näkyvillä ja kertovat omaa tarinaansa sille joka malttaa kuunnella (eikä heti pelkästään kauhistele 70-luvun arkkitehtuurin "helmiä" tai tehdasmiljöötä). Mielestäni erityislaatuinen rosoinen idylli muodostuu juuri tästä kerroksellisuudesta, jossa ruukin historia näkyy niin, että tehtaan kulta-aikoina on aina rakennettu enemmän.

Ihastuimme paikkaan myös elävän kulttuurin vuoksi. Meille on tärkeää, että näinkin pieneltä kylältä löytyy eloisa kirjasto, jota käytämme paljon. On myös leffakerho, jonka kanssa saamme katsella parin viikon välein valikoituja filmejä historiaatihkuvassa vanhassa Bio Ponyn leffateatterissa ja keskustella jälkeenpäin yhdessä näkemästämme. Hieno juttu on myös Bruksteaternin perinteikäs harrastajateatteri, jossa pääsen parantamaan ruotsintaitoani mukavalla tavalla olemalla lavalla.

Hiukan omaakin häntää nostaen pidämme tärkeänä, että kylällä on erityisen upea kulttuuritapahtuma Festival Norpas. Jo tälläisen tapahtuman olemassaolo tuo kylään tietyn tunnelman, vaikka se tapahtuukin vain kerran vuodessa. Tämä tapahtuma on meille niin merkityksellinen ja rakas, että käytämme molemmat lukuisia vapaaehtoistunteja keväällä ja kesällä, jotta se mahdollistuisi. Toivottavasti taas tänä vuonna saamme tapahtuman kasaan!

Muita merkityksellisiä asioita on tietysti paljon! Sekakielisyys, avanto-keskiviikot, ystävän kahvilapuoti,  toripäivät, järvi ja meri kodin molemmin puolin, kylän luontopolku, marja- ja sienimaastot, kaikki meille tarpeelliset palvelut kilometrin säteellä, kasvimaa, merikotkat, harmaahaikarat, paikallinen luontojärjestö, uudet ystävät, tähtitaivas...

Mutta on myös paljon, mistä olen huolissani! Julkinen liikenne on näivettynyt radikaalisti jo tänä lyhyenä aika kun olemme asuneet täällä. On todella tärkeää, että kunta pitää huolta bussiyhteyksien säilymisestä. Nimittäin jos julkinen liikenne häviää täältä ja autottomuus muuttuu mahdottomaksi, en ole varma haluammeko enää asua täällä. Tilanne on vaikea, sillä suurin osa ihmisistä suosii yksityisautoilua ja matkojen kestot ovat julkisilla huomattavasti pidemmät. Suoria vuoroja Helsinkiin menee enää yksi päivässä ja vaihdon kanssa matka kestää lähes neljä tuntia (kun se omalla autolla on noin kaksi tuntia).

Toinen tärkeä asia on luonto! Luonto on lopulta kuitenkin se tärkein valtti, jolla kunta houkuttelee uusia asukkaita sekä matkailijoita saarelle. Tänne tullaan luonnonrauhan perässä, piste. Kuitenkin välillä vaikuttaa, että tätä saaren tärkeintä varantoa ei pidetä täällä lainkaan arvossaan! Kun ajaa saaren lävitse kulkevaa tietä koko matkan omalle kylällemme asti leimaavat maisemaa tien molemmin puolin avohakkuut alusta loppuun saakka! Kunnan suosituimman luonnonhiekkaisen pitkän uimarannan vierellä on aivan valtava avohakkuualue, joka rajottuu kansallispuistoon! Oman kylämme lähivirkistysalueiden metsiä kaadetan parhaillaan pala palalta, niin ettei täältä kohta löydy sienipaikan sienipaikkaa! Tämä on aivan järjetöntä toimintaa! En ymmärrä kuinka kunta kuvittelee houkuttelevansa pyöräileviä, ratsastavia tai patikoivia turisteja näihin maisemiin, jos tämä meno jatkuu. Kun suunnittelemme omaa luontomatkailu-yrittämistämme tällä saarella, tämä politiikka ei myöskään herätä uskoamme tulevaan. Olisi ehdottoman tärkeää, että metsien ja muun luonnonmaiseman suojelu otettaisiin vakavasti ja kuntakin omalta osaltaan pyrkisi neuvottelemaan yksityisten metsänomistajien kanssa ja säästämään tärkeitä virkistysalueita.

Kolmas pääviestini kunnalle koski kulttuuria. Kunnan sivuilla saari haluaa esiintyä taiteilijoiden ja kulttuuriväen saarena. Näin onkin, mutta tämä voisi näkyä myös ulospäin. Saaren taiteilijoiden töitä voisi tilata ihan ulos ja näkyville, vaikka saaren läpi kulkevan tien varteen. Taiteilijoiden kädenjälki voisi näkyä myös kunnan ilmeessä (ihmeellisten vihreiden pallohahmojen sijaan?!). Tällä hetkellä kunnan ilme ei tee juurikaan kunniaa saaren kauneudelle ja oikealle tunnelmalle.

Tämä paikka on nimittäin oikeasti Erityinen, älkää siis uskoko kunnan sivuja vaan uskokaa minua! Tervetuloa asumaan ja vierailemaan!

Hetkiä

Istun alas ja kirjoitan pitkästä aikaa. Tekee mieli luoda jotain kaunista. Kun aloitin tämän blogin kuvittelin juuri tälläisiä Hetkiä. Itseni kirjoittamassa koneen äärellä kotipesässämme, katselemassa ulos ja juomassa tilanteeseen sopivaa kuumaa juomaa inspiroituneessa tilassa. 

Juuri nyt ikkunastamme näkyy pala mertakin kun puut ovat paljaat. Kauniissa mukissani on äsken ystävän puodista kylältä ostamaani uutta vihreää teetä - juuri oikeaa juomaa tähän Hetkeen. Ympärilläni on tämä kaikki kauneus, mutta näitä Hetkiä ei ole viime aikoina juuri ollut. Leukaperissäni tuntuu monen kuukauden jännitys ja hampaat vihlovat kun olen purrut niitä unissani yhteen. Päivän lopuksi olen harvoin tyytyväinen työpanokseeni ja näen ainoastaan vielä tekemättömät asiat. Miksi en osaa antaa itselleni armoa?

Kun tekee työtä, jonka kokee hyvin tärkeäksi ja jonka haluaa tehdä koko ajan paremmin, on vaikea olla tyytyväinen. Vapaan työn tekijänä työaikaa ei oikein malttaisi rajata, vaan tekeleitään hioo loputtomasti.  Vapaa-aikaa ei osaa ottaa kun jokainen vapaa hetki on mahdollisuus hioa omaa projektiaan edelleen. Vapaat työajat ja kotona työskentely altistavat myös ajatusten ajelehtimiselle. Täytyy syödä ja ennen kuin voi lämmittää ruuan täytyy hakea puita, samalla on pakko siivota hieman tai viikata pyykit. Sitten on tietenkin facebook.

Lisäksi vielä teemme V:n kanssa usein myös projekteja yhdessä, jolloin ideointimme tapahtuu juuri silloin kun ideoita syntyy - useimmiten kävelyllä tai vaikka saunanlauteella. Tämä on tietysti ihanaa! Viime kuukausina olen nimittäin myös oppinut, että yksin ideointi on kamalaa. Kun tulee lukko, sitä on vaikeampi avata itsekseen miettimällä. Omille ideoilleen myös sokeutuu. Yhdessä ideat lähtevät leviämään yllättävämmille poluille ja sinkoilevat vähemmän hallitusti. Mutta  puolison kanssa työskennellessä työ- ja vapaa-aika sekottuvat vieläkin suloisemmin.

Leukaperiäni tarpeeksi tunnusteltuani olen viime aikoina kokeillut erilaisia keinoja ottaa elämä takaisin haltuun. Esimerkiksi yhtäkkiä huomasin, ettei viikoissani ole pitkään aikaan ollut lainkaan viikonloppuja. Lähes joka viikko olen ollut 2-4 päivää kaupungissa töissä tai koulussa ja loput päivät olen työskennellyt kotona. Joten otin ja järjestin muutaman rehellisen vapaapäivän (kuvat noilta päiviltä). Työaikaa rytmittääkseni olen yrittänyt parhaani mukaan pitää iltoja tietokoneruudusta vapaana (usein kyllä vähän huonolla menestyksellä). Keskellä päivää olen irrottanut itseni työn äärestä ja tehnyt ihan pieniä ulkoiluja, varsinkin jos aurinko paistaa. Halkopinon hakeminen tai kaupassa käynti rantatietä pitkin ovat minulle juuri niitä Hetkiä, joiden takia haluan täällä asua ja jotka palauttavat minut takaisin tähän maailmaan. Ihan hölmöt pienet asiat onnellistuttavat elämääni. Postin hakeminen pihan läpi postilaatikosta. Merikotkien tähyily matkalla kaupalle. Kylällä asioiden hoitaminen, esimerkiksi matka kirjastoon tai pesulaan. Kahvi ja lehtien lukeminen ystävän kahvilapuodissa. Perjantai-tunne (nyt!). Sunnuntai-tunne. Saunan jälkeen istuskelu pukuhuoneen lämpimällä lattialla vanhoja aikakauslehtiä lueskellen. Aamuhetket, jolloin kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.

Opetan jatkuvasti muille luonnon eheyttävästä vaikutuksesta ja kuitenkin itse liian usein unohdan hoitaa itseäni. Nyt olen yrittänyt myös antaa itselleni luontohoitoa entistä määrätietoisemmin ja säännöllisemmin. On nimittäin tutkittu, että toipuminen stressistä alkaa jo lyhyen (5-10 min) luonnossa oleskelun jälkeen. Verenpaine laskee ja sydämen lyöntitiheys rauhoittuu. (Hartig) Pitempiaikaisen luonnossa oleskelun (2-3 päivää) on havaittu alkavan tehostaa kehon immuunijärjestelmän toimintaa eli vaikutus on tuolloin myös ennaltaehkäisevää. (Li)

Sitäpaitsi kevät keikkuen lähestyvi saartamme ja kevät on ehdoton suosikkivuodenaikani. Kuten aamu, keväällä kaikki on vielä mahdollista ja valo on kaunein.

Vinterbad

Olemme aloittaneet uuden harrastuksen. Keskiviikkoisin lämpiää saaren ruotsinkielisten marttojen pitämän lomakodin puulämmitteinen rantasauna. Sieltä pääsee pulahtamaan hyiseen veteen. Saunan päälle juodaan kaffe med dopp.

Lajille vihkiytyneet kertovat, että suotuisat terveysvaikutukset alkavat jos vedessä kykenee oleilemaan 40 sekuntia. Minulle riittää tällä hetkellä ehkä seitsemän. Kuitenkin kykenen jo hiukan hengittelemään vedessä sen sijaan että paniikinomaisen nykivin liikkein kiirehtisin suorinta tietä tikkaita ylös laiturille. Nyt kun sain äidiltäni käyttööni myös asianmukaiset avantojalkineet, on mukava myös jäädä kastautumisen jälkeen hetkeksi laiturille nautiskelemaan raikkaasta ilmasta, sinisestä hetkestä tai parhaimmillaan tähtitaivaasta.

Jäisten uintihetkien parasta antia on kuitenkin terveysvaikutusten sijaan saunan tunnelma. Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien meidät otetiin tervetulleina vastaan. Olemme tutustuneet saunan hämyssä uusiin saarelaisiin ja lauteilla kuulee aina kaikenlaisia paikallisia uutisiakin. Puheensorina on iloista sekakieltä. Kylämme on ensimmäinen paikka Suomessa, jossa olen kohdannut näin aitoa kaksikielisyyttä. Minä vastaan omallani och du svarar med din.

Mustan alkutalven kuljimme noin viiden kilomertin matkan saunalle pyörillä. Täydessä pimeydessä maantien laitaa kaikki heijastimet, otsa- ja muut lamput välkkyen. Kun lumi tuli, jatkui harrastus naapurin herran auton kyydillä. Hän muuten on Avantouimari isolla A:lla, joka ei turhia avantokenkiä kaipaa.

Sumuiselta saarelta

Kylämme on kietoutunut sumuun jo ties kuinka monetta päivää. Lunta on sen verran, että rusakon ja lintujen jäljet näkyvät maassa kun haen aamun lehden ja vien linnuille ruokaa. Taivas on yhtä harmaa kuin meren jää. Kokeneet talvikalastajat uskaltautuvat tuolle epävarmalle jäälle kuitenkin virittämään talviverkkojaan kylän rantaan. Jäälle heitellyt "roskakalat" houkuttelevat parhaimmillaan seitsemänkin merikotkaa aivan rannan tuntumaan. Iltaisin tulee jääsumu, joka tekee talomme rappusista salakavalan liukkaat.

Vuoden alku on kulunut näin. Puolet viikosta saarella koneen äärellä suunnitellen ja puolet Helsingissä tai muualla reissaten. Vielä syksyllä kutsuin tätä aikaa työttömyydeksi, nyt opettelen kutsumaan tätä vapaaksi työksi - freelance ja vapaaehtoistyöksi. Työtä riittäisi yömyöhään asti. Vielä harjoittelen ajankäyttöni hallintaa ja sitä, että osaisin sanoa: valmis.

Meneillään on kutkuttavia projekteja. Olen ehtinyt vetää metsädraamatyöpajan ja kouluttaa tulevia luontokerhojen ohjaajia. Tietysti opintojen lähiviikonloput ovat vieneet minua myös Helsinkiin. Tulossa on vielä ainakin lisää metsädraamaa, kouluttajien kouluttamista ja luonnonhenkiä. Kaikenlaista pientä tekisi mieleni sanoa. Mutta oikeasti kaikenlaista suurta! Juuri sellaista, joka tuntuu tärkeältä ja omalta. Kuinka paljon jo yksi vuosi on tuonut lisää osaamista.

Onneksi välillä V vie minut koneen ääreltä metsään. Niinkuin eilen. Olemme ehkä löytäneet uuden lähimetsämme johon rakastua! Nyt uskallamme taas hieman paremmin rakastua metsään, sillä urhea kyläyhdistyksemme on ottanut tehtäväkseen puolustaa kylän lähimetsiä. Sanoinkuvaamattoman kiitollinen olo.

Huomenna olen satutätinä kylämme kirjastossa sillä on Luonto lainassa -viikko ja luen lapsille luontoaiheisia satuja! Ainakin tämä satu on luvassa. Illalla matkustan lautalla aivan saaremme kärkeen, sillä luontokeskuksessa on lauantaina Ötökkäjahti ja me olemme töissä ötököitä jahtaamassa!

Senatsbergetin tapaus Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat nosti vihdoin esille Konstsamfundetin kestämättömän metsätaloustoiminnan saarellamme. Hesarin toimittaja oli käynyt täällä paikan päällä kuvaamassa hävitystä ja haastattelemassa tyytymättömiä kyläläisiä. Myös WWF Suomen metsäasiantuntijaa Panu Kunttua, Konstsamfundetin tilanhoitajaa Mikael Jenseniä sekä viranomaistahoja oli jutussa kuultu.

Hienoa, että aihe saatiin vihdoin otsikoihin. Sen sijaan moni tärkeä asia jäi vielä tuomatta tässä uutisessa esiin. Esimerkiksi jutussa ei ole lainkaan mainittu Senatsbergetin kulttuurihistoriallista merkitystä kivikautisena asuinpaikkana. Varsinkin, koska Senatsberget ei ole ainoa tapaus laatuaan. Saareltamme löytyy myös toinen Konstsamfundetin avohakkaama 26 hehtaarin aukio (Nöjis), jonka keskellä seisoo enää irvokas kyltti kertomassa paikalla sijainneesta kivikautisesta asuinpaikasta (4700-3000 eaa). Kyltin mukaan 1980-luvulla tehdyssä tutkimuksessa paikka oli todettu poikkeuksellisen hyvin säilyneeksi ja maisemaltaan eheäksi kokonaisuudeksi. Ei enää.

Konstsamfundetin Jensenin mukaan: "Kontaktipintaa paikallisväestöön on kyllä, metsäasiat eivät vain ole nousseet esille." Minä paikallisena olen itseasiassa kyllä ottanut yhteyttä Jenseniin ja kollegoihinsa 26.11.2013, mutta sähköpostiini en ole vielä saanut vastausta. Myös V:n sähköposti on toistaiseksi jäänyt vaille vastausta. Lisäksi mainittakoon, että paikallinen ympäristöjärjestö on jo kymmenen vuotta sitten ottanut saaremme metsien kohtalon puheeksi silloisen säätiön johtajan kanssa. Mutta ilmeisesti olisi tarve nostaa asiaa esille vielä lisää! Siksi toivonkin, että juuri Sinä otat myös säätiöön yhteyttä ja kerrot mielipiteesi aiheesta: kaj-gustaf.bergh@konstsamfundet.fi, mikael.jensen@soderlangvik.fi, christofer.westerback@soderlangvik.fi

Tässä on kyse nimittäin myös suuremmasta kysymyksestä. Kun suuria hankkeita, kuten museoita tai jalkapallostadioneita, rahoitetaan tänä päivänä enenevissä määrin yksityisellä rahalla julkisen sijaan, ei kukaan enää katsokaan mistä tuo raha on peräisin. Tältä kiusalliselta tosiasialta halutaan sulkea silmät, sillä eihän tunnetusti lahjahevosen suuhun olekaan katsominen ja niin edelleen.

Minun mielestäni tulee vaatia, että vähintäänkin tälläiset kansallisen kulttuurimme merkittävät tukijat pitävät huolta rahalähteidensä eettisestä kestävyydestä. Konstamfundetin tapauksessa tämä tarkoittaisi vähintäänkin FSC sertfikaattiin siirtymistä, mutta lopulta myös luopumista avohakkuista kokonaan ja siirtymistä uudenajan poimintahakkuun ja metsän luonnollisen uudistamisen käytäntöihin. Edellyttäisin myös, että säätiö kertoisi metsänhoidon periaatteistaan ja niiden lyhyen sekä pitkän aikavälin kehittämisestä avoimesti kotisivuillaan. Avohakkuut edustavat menneen ajan kulttuuria. Kuten Jensen sanookin: "Ei meillä ole tekeillä mitään erikoista, samaa on tehty vuosikausia." Tämän ei luulisi kelpaavan vastaukseksi enää vuonna 2014.

Mikä on joulu?

Mikä tai mitä se on, jota ihmiset tähän aikaan vuodesta kaipaavat? Jossain vaiheessa marraskuun lopulla alkaa mieli rakennella kuvia tietynlaisesta joulutunnelmasta, jota kohden kuljemme eri tavoin. On saatava "kaikki valmiiksi" ensin töissä ja sitten kotona. Muuten ei joulu tule.





Ymmärrän hyvin traditioiden merkityksen ihmisyydelle. Rituaali ei ole rituaali, ellei sitä ensin valmistella pitkällisin menoin. Minusta on arvokasta, että yhä tässä ajassamme on olemassa yksi erityinen päivä, joka pysäyttää lähes koko Suomen valtion. Vuoden juhlat rytmittävät elämäämme. Kun kaikki muu elämässäni muuttuu, saan lohtua siitä, että vuoden kierto pysyy ennallaan. Siihen kuuluvat myös juhlat.

Olen pienestä pitäen tuntenut vetoa vuoden juhlia kohtaan. Löysin joskus ala-asteikäisenä kotimme hyllystä "Meidän perheen kirjan", josta selvitin millaisia tapoja ja juhlamenoja kuhunkin vuodenaikaan liittyi. Yritin saada perhettäni turhaan innostumaan uuden vuoden ja juhannuksen taioista ja leikeistä. Meillä vietettiin perusjuhlia, mutta jotenkin kaipasin kiihkeästi vielä enemmän erityisiä vuodenaika-aktiviteettejä elämäämme. Erityisesti pääsiäisen mystiset traditiot kiehtoivat - trulleja, jäniksiä, munia, ylösnousemus?! Vähemmästäkin herää kysymyksiä pieneen mieleen ja suurempaankin. Rakastin kuitenkin tätä kaikkea - koristeita, ruokia, taikoja, lauluja, tunnelmia. Uskonkin, että kaipuuni vuodenaikajuhlia ja rituaaleja kohtaan kumpusi jostakin syvemmältä kuin vain tuosta kirjasta.

On sanomattakin selvää, että joulu on hankala juhla. Jouluun nykyisin päällimmäisenä liittyvä maaninen shoppailuhysteria sai itsessäni useita vuosia aikaan niin voimakkaan vastareaktion, että mieleni olisi tehnyt luopua koko showsta. Mutta tänä vuonna olen alkanut pohtia uudelleen, olisiko tällä kaikella kuitenkin jonkinlainen merkitys minullekin.





Talvipäivänseisauksen aikaan on eri kulttuureissa vietetty jonkinlaista juhlaa varmaan aina. Jeesuksen syntymäpäivänä joulua on juhlittu joskus 350-luvulta asti, mutta jo sitä ennen esimerkiksi muinaiset roomalaiset viettivät saturnalia juhlaansa ja germaanit talvijuhlaansa yulea tähän vuoden pimeimpään aikaan. Meillä Suomessa joulun viettoon sekoittuukin iloisesti joukko eri perinteitä ainakin kristillisestä juhlasta, tästä eurooppalaisten pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhlasta eli yulesta ja vanhasta suomalaisesta aiemmin syksyllä vietettävästä vuoden vaihtavasta juhlasta eli kekristä. Eli jokaiselle varmasti löytyy jokin itselle sopiva syy rauhoittua ja kiinnittyä vuoden kierrossa tähän erityiseen aikaan, jolloin ylitämme pimeimmän hetken ja suuntaamme taas hiljalleen kohti valoa - sisäisyydestä ulospäin.

Kaikenlaiset erilaiset tavat toimittaa tätä rituaalia voin sydämessäni ymmärtää, ainoastaan kulutushysterialle minulta ei heru minkäänlaista sympatiaa. En ole ihan täysin kyennyt irtisanoutumaan joulun lahjakulttuurista, mutta olen ratkaissut tilanteen jo pitkään antamalla lahjaksi itsetehtyjä ruoka- ja muita kulutustavaroita sekä kierrätettyä. Myös joskus harvoin jos kohdalle osuu jotain uutta jonkun läheisen tiettyyn tarpeeseen, sen saatan hankkia lahjaksi. Kuitenkin pohdin merkitystä pakkolahja-rituaalille, josta muutamat tuttavani ovatkin jo luopuneet. Vaikka nautin kauniiden itsetehtyjen yllätysten valmistamisesta läheisille, en voi kiistää etteikö muutenkin usein kiireinen joulunalusaika muutu oikeastaan aina jossain vaiheessa stressaavaksi juuri lahjoja pähkäillessä. Mikä järki tässä on? Miksi todistamme välittämistämme pakkolahjoilla? Olemmehan sentään aikuisia ihmisiä!

"Mutta lapset! Eihän lapsilta voi kieltää lahjoja!" Pohdin miten itse koin joulun lapsena. On tietysti vaikea rehellisesti muistaa mikä rooli lahjoilla oli lapsuuden jouluissa. Jotenkin kuitenkin muistini perukoita pölyttäessäni vakuutun, että jouluun liitttyi niin paljon muitakin rituaaleja ja tunnelmaa, joita jo lapsena halusin vaalia. Jännityksen vatsan pohjaan aiheutti lahjojen lisäksi nimenomaan se päivän erityisyys, joka luotiin vähitellen siivoamalla, tekemällä ruokia, koulussa joululauluja harjoittelemalla ja muilla valmisteluilla. Noista valmisteluista haluan poimia oman kahden hengen perheemme jouluun sopivimmat. Ainakin minun luonteelleni herkullisin hetki nimittäin onkin aina juuri se jolloin jotain ihanaa on pian tapahtumassa, hetki juuri ennen.



Tänä vuonna huomasin innostuvani pienen kylämme joulumarkkinoista. Ystävä ehdotti jo kesällä, että osallistuisimme markkinoille omalla myyntipöydällämme. Välillä näytti etten pääsekään mukaaan, mutta lopulta ehdimme V:n kanssa juuri ja juuri pussittaa hieman kesän yrttisaalista ja valmistaa pitkään suunnittelemaamme mäkikuisma-kipuöljyä. Näpertelin mukaan myös muutamia mielessäni pyörineitä korvakoruja kierrätysnahasta. Vaikka harmikseni markkinapäivä olikin kurainen pakkaspäivän sijaan ja saimme markkinoilla myytyä ehkä kolme tuotetta, täytti tapahtuma kaikki kesästä asti kokoamani odotukset täysin! Heitin merkitykset ja muut kysymykset hetkeksi sivuun ja haltioiduin muun muassa täysin sieluin ruotsinkielisen perinteen Lucia-kulkueesta; uuden kotiseutumme kauniista rituaalista!

Tänä vuonna ehkä ensi kertaa aikuisen elämäni aikana olen saanut viettää juuri sellaista haaveiden joulunalusaikaa, jolloin kiireisen kesän ja syksyn jälkeen tahti viimein rauhottui kaamokseen sopivaan rytmiin. Olen saanut kotoilla sydämeni kyllyydestä ja nauttia lahjavalmisteluista.

Täydellinen muutaman viikon jakso huipentui eilen talvipäivänseisauksen viettoon ystävien seurassa. Teimme retken saaren kauneimmalle paikalle. Miten eheyttävää oli nauttia tuosta erityisestä paikasta ihmisten kanssa, jotka jakavat sen syvän kiitollisuuden tunteen jonka tuo maisema herättää, ilman että sitä tarvitsee edes ääneen mainita. Kiitollisuutta osoitimme lahjoin luonnolle - keräämällä mukaamme suuren säkillisen rantojen roskia. Tästä kiitollisuudesta ja rauhoittumisesta talvisen luonnon rytmiin olkoon meidän joulumme tehty! Tässä olossa on hyvä suunnata seuraavaksi sukujoulujen viettoon pitkin Suomea junaillen.

Mikä on Sinun joulusi?



P.S Viime kesänä (2012) perustettu Rituaalimuseo tutkii tieteen ja taiteen keinoin juuri sitä kiehtovaa kysymystä miksi meillä ihmisillä on rituaaleja. Suosittelen!